Sunday, December 26, 2004

step aside loners, arab strap must be the most depressive music i know.

"arab strap - blood

i wish it was someone elses blood on the jonnie.
it’s in my mouth and under my nails.
i wish i’d woken up in someone elses bed.
wish i was the wind in someone elses sails.

i’ve no-one in particular in mind right now.
it was inevitable we’d end up in the sack.
i should have known you’d want to try again.
but I’m looking forward now
i’m not stepping back.

my last lover’s playing with a new man now.
it’s only three weeks we’ve been apart.
they sat together and he sent her flowers.
well he can fucking keep that fickle disco tart.

’cause i’ve had it up to here with little girls.
she looked ugly today day, smoking her fag.
just like a schoolgirl trying to look grown-up.
now i’m looking for a woman but i’ll settle for a shag."

1 comment:

Keku said...

mä e oikein saannu selvää mitä toi aihe käsitteli ku se oli englanniksi kirjoitettu.

Täällä suomessa on mielenkiint. kesk. aiheet menossa sfnet.huuhaassa

Koska se aihe liittyy kaikkeen, niin kai se tohon sunkin aiheeseen liitttyy.

"markus_fin" wrote in message
news:41cc22f4_1@news.dnainternet.net...
> Ei se välttämättä vaadi pitkää aikaa. Yksi vierailu saaressa, esimerkiksi,

Se välttämättä vaatii hitaan kasvamisen. Ei siihe kuulu kiire alkuunkaan
(hyvin sanottu - jos ei loppuunkaan, eikä 'alkuunkaan'='ei ollenkaan').
Toinen ihastuu. Ehkä toinenkin. Sitä ei saa sanoa ääneen. Rakastaakohan toi
muo? Ei se varmaan muo rakasta. Olemme telepaattisessa alitajunta suhteessa
tulevaisuuteen. Jokin sieltä säteilee. Se vois olla toi? Aletaan tutkii
asiaa. Lähetys naiselta: todista rakkautesi. Lähetys mieheltä: katso
tällaista saan aikaiseksi, tällaista rakennan. Ja toistepäin? Rakkaus
rakentaa rakkautta. Tottakai ensisilmäys on aina ensisilmäys ja se on nopea
hetki, mutta se ei riitä. Rakkaus rakentuu - tuolta tulevaisuudesta se
säteilee, pistää miehen tavoittelemaan ja naisen kuuntelemaan.

Jos ottaa vain 'jonkun', nopeasti, niin ei voi välttää epäilystä jossain
vaiheessa, että oliko toi nyt vain 'joku'. Oliko tämä sittenkään se oikea.

Se sinun vierailusi kohde saaressa olisi voinut kasvaakin sellaiseksi, mutta
se olisi vaatinut aikaa. Mutta kun molemminpuolinen rakkaus kuolee se tekee
senkin vain hyvää tarkoittaen. Kuulostit siltä että sinä olit 'paapova'
osapuoli. Toistan - en itseäni vaan toisia, ketä lie latinan taitajaa
vuosituhansien takaa: liika mielistely poistaa kunnioituksen (ainakin
silloin jos se on toispuolista - lisäisin itse tähän). Jos ollaan oikeasti
rakastuneita, niin on ilo palvella toista arjen käytännöissä.

Siis mitä on vapaus? Ihmisen pitää olla vapaa. Toinen ei saa olla toisen
orja. Ei kumpikaan. Ei edes vapaaehtoinen orja? En oikein tiedä.

Näen kuvana sielussani selkeästi, mutta en saa just nyt puettua sitä
sanoiksi.

Kuuntele musiikkia. Sielun veljet: Sä tiesitkö sen...ELO:Waterwall.
Niin laulaa voidaan mitä tahansa, mutta sen tietää milloin sen näkee ja
totuuden kun kuulee sen, jos on säilyttänyt itsensä. Mitkään sanalliset
todistukset eivät vakuuta, päinvastoin melkeinpä. Miksi hokea itsestään
selvyyttä: minä rakastan sinua - siksi että ei ole varma itsekään. on
toimittava niin kuin rakastaisi toista, eikä hokea sitä.

Tai en tiedä sitä sinun saari tapaustasi, että lähtikö se siellä kasvamaan
ja mikä on tilanne. Onko se rakennettavissa. Naiset ovat yhtä epävarmoja
kuin me miehetkin sekä itsestään ja omasta riittävyydestään toiselle.
Sitten kun sille saa pientäkin vastakaikua, niin voi kuinka se Tuntuu. En
laita siihen mitään adjektiivia kuvaamaan miltä se tuntuu, kun ei sellaista
löydy. Se vain TUNTUU, ja sitä ei ole uskoa todeksi. Minä joka rakastan
tuota - että hänkin voisi rakastaa minuakin? Yhtä suuresti ja paljon. Se
pelottaa. Olenkohan sittenkään sen arvoinen? Kyllä Jumala on sen meille
lahjaksi kaikille antanut. Jotkut sen menettävät, kun lankeavat helppoon ja
siihen sosiaalisen paineen huutoon, mitä ympäristö ja jopa omat ystävät
(sisimmissään kateellisina?) puhuvat. Mene kapakkaan ja 'iske' nainen sieltä
tai etsä sitä kumminkaan saa. Tätähän nopea city kulttuuri huutaa.

Se TUNTUU valheellisesti ensin. Se ei ole vielä totta. Sitä ennakoi
etukäteen se on toive tulevasta, koska siellä se häämöttää, mutta vaikka se
siellä on niin ei pidä kiirehtiä. Ne ovat vasta haaveenomaisia unelmia ja
unelmanomaisia haaveita. Niiden toteutumisen eteen on tehtävä 'töitä'.

Sitten on itsestään selvyys, että elämän käytännön ongelmat pitää olla
kunnossa: koti molemmilla. En ole edes varma onko naista ja miestä
tarkoitettu sittenkään asumaan saman katon alle. Molemmilla oma koti: koti
ja työ studio, työhuone. Olohuone, makuuhuone, keittiö - vitun välii, seinät
hiiteen: boxi. Ja sitten vieraillaan toisten luona ja ollaan kuin
ensirakastuneita loppuun asti. Tämä on tietysti satua. Koko ajan on hyvä
säilyttää se epäilys. Rakastaakohan hän sittenkään muo? Näin säilyy tarve
rakastua yhä uudestaan. Voiko tällainen säilyä ikuisesti? Luulen että esim.
Joh Lemnnolilla ja Yoko Onolla olisi voinut. Muitakin poikkeuksia yleisestä
säänöstä löytyy, mutta ne ovat harvinaisia. Ja omalta osaltani siis en tulee
koskaan saamaan sitä lopullista varmuutta, koska olen niin epävarma
itsestäni kuitenkin: mitä? Olenko minä tuon rakkauden arvoinen? Tuo= on
yhtäsuuri kuin just se, että sitä ei saa ääneen sanoa.