fin: uhkun ja puhkun

heh. herra liituraita-parka.

sain juuri kuulla, etta olin kuulemma murinallani kaatanut poika-paran niskaan huonoa karmaa oikein amparikaupalla. en kylla tarkoituksella. en ainakaan tunnusta.

viikko sitten oli Iso Keskustelu[tm] alkamaisillaan. mina hankalana neitona sanoin heti viikon alkajaisiksi, etta "Iso Paha Perkele". pojan piti siihen vastata hetikohta maanantai-iltana, kun molemmat koulukiireiltaan viestimaan ehtivat. sitten siita pannahisen kaksilahkeisesta ei yhtakkia kuulu pihaustakaan viikkoon. nimi tietysti siirtyi varsin neitimaisen noitumisen saattelemana mustalle listalle ja taisin koko liituraidan alimpaan helvettiin kirota. ajattelin jo, etta jos ei kerta herralle ole paskan vertaa valia, niin mitas siita sitten suremaan. halki poikki ja pinoon. asia selva.

niin. paitsi ettei kuitenkaan. miksi petit taas rakas occamin partaveitsi?

viime viikon tyhjalle viivalle mahtuikin yllattaen suurta draamaa ja suunnatonta tuskaa. valittomasti ukaasin vastaanottamisen jalkeen kun poika-parka oli tyopoytansa aareen istunut ja valilevyn sijoiltaan muljauttanut. suoraan polille ja loppuviikko olikin sitten vietetty niin pehmoisella laakepilvella, ettei tainnut nimeaan kunnolla muistaa. muista maallisista pikkuseikoista nyt puhumattakaan.

jotkut ihmiset sitten osaavat olla hankalia. mitenkas toista nyt sitten kiroaa, kun se on rampa, reppana ja viela laaketokkurassa?